keskiviikkona, marraskuuta 29, 2006

Katainen sanoo kyllä NRF-joukoille, Vanhanen ei

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Suomen ja Naton suhde ei muuttuisi, jos Suomi osallistuisi Naton nopean toiminnan joukkoihin.

Hänen mukaansa NRF-joukot olisi vain yksi uusi kriisinhallinnan toimintakenttä suomalaisille.

"Suomalaisista kriisinhallintajoukoista on jo nyt 80 prosenttia Naton johtamissa operaatioissa", Katainen sanoo. NRF-joukot olisi hänen mukaansa vain yksi uusi kriisinhallinnan toimintakenttä suomalaisille.

"Kyse on lähinnä rahasta, onko Suomella mahdollista resursoida uusia kriisinhallintaoperaatioita", Katainen sanoo.

Pääministeri Matti Vanhanen haluaa Suomen keskittyvän EU:n nopean toiminnan joukkoihin. "Haemme nyt kokemusta EU:n kautta", Vanhanen sanoo.

Nato on päättänyt ottaa rauhankumppanimaat NRF-joukkojen operaatioihinsa tietyin ehdoin. Arvioiden mukaan Suomi täyttäisi ehdot.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen haluaa asiasta perusteellisen poliittisen keskustelun.

"Ei pidä hätiköidä. Ymmärtääkseni Nato antaa kosolti aikaa kumppanimaille miettiä asiaa", Kääriäinen sanoo.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Liisa Jaakonsaaren (sd) mielestä Suomen olisi hyvä keskittyä EU:n nopean toiminnan joukkoihin, joissa Suomella alkaa pian ensimmäinen päivystysvuoro.

Jaakonsaari sanoo, ettei hän vastusta periaatteellisesti NRF:ään osallistumista, mutta kaipaa niistä lisää tietoa.

"Työnjako EU:n nopean toiminnan joukkojen ja NRF-joukkojen välillä on minulle vielä epäselvä."

Hänen mukaansa on myös pohdittava, onko Suomella resursseja osallistua NRF-joukkoihin EU:n nopean toiminnan joukkojen lisäksi.

Hallitus ja presidentti linjasivat vastikään, että Suomi voi osallistua NRF-harjoituksiin. Presidentti Tarja Halonen sanoi marraskuun puolivälissä Jyväskylässä, ettei Suomi voi sitoutua osallistumaan NRF-joukkoihin.

Lähde: HS

Ei kommentteja: