perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Kokoomus arvosteli Vanhasen hallitusta passiivisuudesta Yhdysvaltain-suhteissa

Suurin oppositiopuolue kokoomus arvosteli torstaina Matti Vanhasen (kesk) hallitusta passiivisuudesta suhteiden hoitamisessa Yhdysvaltoihin.

Kokoomuksen mielestä hallitus hukkasi viime syksynä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella mahdollisuuden tiivistää EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyötä ja parantaa samalla Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita.

Arvostelu sisältyi puolueen julkistamaan raporttiin Suomen puheenjohtajuuskaudesta. Puheenjohtaja Jyrki Katainen jatkoi kritiikkiä myöhemmin eduskunnan keskustelussa, jossa käsiteltiin EU-johtokautta pääministeri Vanhasen selvitykseen pohjalta.

Kokoomuksen mielestä Suomen olisi ollut mahdollista kehittää USA-suhteitaan esimerkiksi Libanonin kriisin ratkaisemisen yhteydessä. Suomi olisi myös voinut järjestää presidentti George W. Bushille Brysselissä EU:n huippukokouksen yhteydessä samanlaisen illalliskeskustelun, joka järjestettiin Lahdessa Venäjän presidentille Vladimir Putinille.

Kokoomus näpäytti hallitusta huomauttamalla, että Suomen jälkeen EU:ta johtamaan ryhtyneen Saksan liittokansleri Angela Merkel tapasi heti presidentti Bushin.

Suomi ei saanut johtokaudellaan järjestetyksi Yhdysvaltain kanssa ulkoministerikokousta, ei edes puhelinkokousta, Kimmo Sasi (kok) piikitti.

Vanhanen vastasi kokoomuksen kritiikkiin melko tiukkasävyisesti.

Hän huomautti, että talousministerikokous järjestettiin. Epävirallisten huippukokousten ja illallisten järjestämisessä kolmansien maiden kanssa EU puolestaan noudattaa "tiettyä järjestelmällisyyttä".

Yhdysvaltain kanssa huippukokous järjestetään kerran vuodessa. Viimeksi kokous oli Itävallan johtokaudella, ja seuraava on nyt Saksan kaudella. Suomen kaudelle osuivat rytmin mukaan kokoukset Venäjän, Kanadan, Ukrainan ja Kiinan kanssa, Vanhanen opasti.

Suomen ja Yhdysvaltain kahdenkeskisistä suhteista Vanhanen ei sanonut mitään. Myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) vaikeni.

Muu oppositio ei yhtynyt kokoomuksen esittämään arvosteluun. Vasemmistoliitto oli jopa täysin eri linjoilla.

Esko-Juhani Tennilä (vas) totesi, että kokoomus suree sitä, ettei presidentti Bush pääsyt EU-illallisille, mutta samaan aikaan monet kokoomuslaiset haluaisivat Suomen presidentin pois EU-illallisilta.

Lähde: HS

Kommentoin tätä viikonlopun aikana mikäli ehdin.

Ei kommentteja: