lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Niinistö: Suomen turvallisuuspolitiikka kapea-alaista

Suomalainen turvallisuuspoliittinen ajattelu on jättänyt huomiotta Venäjän taloudellisen mahdin, Niinistö sanoo Kauppalehden Presso-liitteessä.

Kokoomuksen kansanedustajaehdokas ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja ottaa esimerkin Kiinasta, joka on käyttänyt talouskasvunsa tuottoja ostaakseen Yhdysvaltalaisia vaihtovelkakirjoja. Maa hankkiutuu velkojan asemaan.

- Kyse on siitä, että Kiinassa ymmärretään raha vallankäytön välineeksi, Niinistö sanoo.

Hän muistuttaa, että toinen nouseva talous on Venäjä, jolla on enemmän valuuttareserviä kuin kaikilla EU-mailla yhteensä. Venäjä on kuitenkin pitänyt vielä matalaa profiilia.

Niinistö sanoo, että Suomen nauttima talouskasvu johtuu puhtaasti maailmantalouden suhdanteista. Hän arvostelee valtiovarainministeri Heinäluomaa (sd.), joka on patistanut tulevaa hallitusta varautumaan laskusuhdanteeseen. Niinistön mukaan Heinäluoma myöntää näin, että nykyinen, noususuhdanteen aikainen hallitus on laiminlyönyt tehtäviään.

Lähde: YLE

Ei kommentteja: